tiistai 24. kesäkuuta 2014

You don't take a photograph, you make it.


 Valokuvaus on oikeastaan ensimmäinen asia, jota voin sanoa harrastaneeni. Mitään muuta en koskaan ole jaksanut yhtä pitkään, uppoutunut siihen maailmaan yhtä syvälle, perehtynyt, pohtinut ja harjoitellut.
Mun motivaatio kuitenkin on täysin loppu. Mulla on hyvä kamera ja hyvä objektiivi, mutta kuvaaja ei ole välineidensä tasolla. Selailin vanhoja kuvia, ja tajusin että vaikka teoriassa mun tietotaito on kasvanut todella paljon muutaman vuoden aikana, se ei näy käytännössä tippaakaan, kuvat vuosien varrelta näyttävät teknisesti täysin samalta.


Puolisen vuotta sitten päivitin kuvauskalustoa. Käytössä on nyt Canonin 60D ja 85mm/1.8 linssi.
85mm on pidemmän päälle osoittautunut ei-niin-käytännölliseksi objektiiviksi kun muita ei ole. Lähes aina se on joko liian pitkä tai lyhyt polttoväli, harvemmin täysin sopiva.
Kuvien kanssa riehuessa koneella tulee aina sama syvä epätoivon tunne ja lähestulkoon häpeä kun julkaisee ottamiani kuvia. Miksi? Kuvat voisi olla paljon huonompiakin, mutta itselle mikään ei riitä koskaan. Parannettavaa löytyy aina.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Autumn is a second spring when every leaf is a flower





Kun muut on iloisia keväästä ja kesän tulosta, mun suun vetää hymyyn ajatus siitä,
että syksy lähenee.
Ei ole mitään parempaa kun syksy. Ruska, ensimmäiset kirpeät pakkaspäivät, vesisade.
Täydellistä.

tiistai 25. helmikuuta 2014